Vaikka koronavirus COVID-19 ei tämän hetken tiedon perusteella tartu elintarvikkeiden välityksellä, se herättää ihmisten terveydenhuollon sektorin lisäksi elintarviketoimijat ja elintarvikevalvonnan miettimään yhtä suurta yhteistä, toimialoista riippumatonta kokonaisuutta: varautumista.
Mikä on ympäristöterveyden oikea paikka?
Ympäristöterveyden sijoituspaikka on taas ollut katkolla. Tällä kertaa tuloksena oli jääminen peruskuntien yhteyteen.
Missä ympäristöterveyden sitten hallinnollisesti pitäisi olla? Kuten usein, vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Tässä muutama esimerkki:
Vuoden laadukkain valvontayksikkö toimii aktiivisesti ja vapaaehtoisesti oman toimintansa laadun parantamiseksi. Jatkuva parantaminen näkyy toiminnassa monin tavoin ja eniten tästä hyötyvät asiakkaat eli kuntalaiset ja yritykset.
Kuten ympäristöterveydenhuolto kokonaisuutena myös nykyinen valvontaeläinlääkärijärjestelmä on mahdollisesti muutoksen edessä. Mielestäni nyt on oikea hetki tarkastella sitä kuinka valvontatyötä toteutetaan muualla. Lähimpänä suomalaisia olosuhteita ovat muut Pohjoismaat. Kerron seuraavaksi omasta kokemuksesta valvontaviranomaisen työstä vuonojen maassa.
Aika on nykypäivän tärkein työnantaja, pomo ja konsultti. Aika on rahaa ja sitä on käytettävissä koko ajan vähemmän. Mistä siis saisimme lisää aikaa vuorokausiimme?
Valtiovarainministeriö julkaisi digitalisoinnin periaatteet helmikuussa 2016 osana hallituksen kärkihanketta. Digitalisoinnin periaatteet toimivat yhteisinä pelisääntöinä kaikkialla julkishallinnossa.Digitalisoinnin yhdeksän periaatetta ovat:
– Kehitämme palvelut asiakaslähtöisesti
– Poistamme turhan asioinnin
– Rakennamme helppokäyttöisiä ja turvallisia palveluita
– Tuotamme asiakkaalle hyötyä nopeasti
– Palvelemme myös häiriötilanteissa
– Pyydämme uutta tietoa vain kerran
– Hyödynnämme jo olemassa olevia julkisia ja yksityisiä sähköisiä palveluita
– Avaamme tiedon ja rajapinnat yrityksille ja kansalaisille
– Nimeämme palvelulle ja sen toteutukselle omistajan
Ennusteiden mukaan moniresistenttien bakteerien aiheuttamiin infektioihin kuolee muutaman vuosikymmenen kuluttua enemmän ihmisiä kuin tänä päivänä syöpätauteihin.
Tieto on pysäyttävä. Tulevaisuudessa edessämme voi olla tilanteita, joissa tuntemamme henkilö kuolee tavanomaiseen infektioon sen vuoksi, ettei tautiin ole tehokasta lääkettä. Toisaalta voimme myös itse sairastua henkeä uhkaavaan infektioon. Yhä useammin ollaan myös tilanteessa, jossa potilas menetetään tehokkaan hoidon puutteessa.
Mikrobilääkeresistenssiä verrataan ilmastonmuutokseen, sillä sen esiintyminen lisääntyy bakteereissa kaikkialla maailmassa, kaiken aikaa. Vertaus ilmastonmuutokseen on osuva myös siksi, että ilmiö on luonnollinen – bakteereilla arvellaan esiintyneen resistenssiä kautta historian.
Viimeisen sadan vuoden aikana käyttöönotetut mikrobilääkkeet ovat kuitenkin saaneet aikaan valtavan kiihtymisen resistenssin kehityksessä. Vaikka resistenssitilanne on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa edelleen moniin maihin verrattuna maltillinen, on kehityssuunta täälläkin epäsuotuisa. Matkailun, eläinten ja elintarvikkeiden myötä bakteerit leviävät maasta toiseen.
Resistenttien bakteereiden osuus vaihtelee maittain ja on yhteydessä mikrobilääkkeiden käyttöön kyseisessä maassa. Mikrobilääkkeiden käyttö ei kuitenkaan ole ainoa resistenssin esiintymistä lisäävä tekijä, vaan maailmanlaajuisesti lisääntyvän resistenssin taustalla on myös muita tekijöitä kuten maan sanitaatiotilanne ja korruptioaste.
Näyttää siis siltä, että lainsäädännöllä, valvonnalla ja viranomaisten antamilla ohjeilla on tärkeä merkitys maan mikrobilääkeresistenssin estämisessä.
Eläinlääkintähuolto kaikilla sektoreilla on siis tärkeää resistenssin torjunnassa; niin maltillinen mikrobilääkintä kuin toimiva ympäristöterveydenhuolto ovat tärkeitä.
One Health- käsite sisältää ajatuksen, jonka mukaan ihmisten ja eläinten terveys on yhteydessä toisiinsa sekä ympäristöön, jossa ne elävät. Useat ihmisten taudinaiheuttajat ovat peräisin eläimiltä ja tarttuvat kontaktissa eläimiin tai välillisesti esimerkiksi elintarvikkeiden tai juomaveden välityksellä.
One Health-käsite on noussut tärkeään rooliin myös mikrobilääkeresistenssin torjunnassa.
Tiedetään, että ihmiset voivat sairastua resistenttien bakteerien aiheuttamiin infektioihin, jotka voivat olla peräisin myös eläimiltä.
Resistenttejä bakteereita tavataan niin elintarviketuotantoeläimillä, lemmikkieläimillä kuin toisinaan myös luonnoneläimillä. Huomio kiinnittyy eläinten ja ihmisten lisäksi myös kasveissa, maaperässä ja vesistöissä tavattaviin bakteereihin, jotka voivat toimia resistenssigeenien välittäjänä harmittomien bakteerien ja tautia aiheuttavien bakteerien välillä.
Vuoden 2016 Eurobarometrikyselyssä selvitettiin EU-kansalaisten tietoja mikrobilääkkeistä ja mikrobilääkeresistenssistä. Suomalaisten tietämyksen aiheesta todettiin olevan eurooppalaisittain huippuluokkaa. Osaavana kansana suomalaiset erottuivat kyselyssä myös sillä, että keskimääräistä useampi kaipasi tietoa muun muassa mikrobilääkeresistenssin syntyyn vaikuttavista tekijöistä ihmisten, eläinten ja ympäristön välillä. One Health- aihe siis kiinnostaa suomalaisia, ja siitä tulisi olla tarjolla lisää tietoa.
Tiedontarpeeseen vastaaminen onkin tärkeä keino resistenssin torjunnassa. Tarvitaan paljon tutkimustietoa mikrobilääkeresistenssin synnystä ja leviämisestä sekä sen torjunnasta. Lisätietoa tarvitaan niin ihmisissä, eläimissä kuin elintarvikkeissa esiintyvistä resistenteistä bakteereista ja leviämisen torjuntakeinoista. Myös ympäristön roolista resistenssin synnyssä tarvitaan lisää tietoa: mikä on ympäristöön kuuluvaa, luonnollista resistenssiä ja mikä taas hankittua, lääkeaineiden liikakäytön aiheuttamaa resistenssiä? Lääkeaineiden luontoon päätymisestä tarvitaan yhteiskunnassamme niin ikään lisää tietoa, jotta torjuntatoimia voidaan rakentaa.
Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja erilaiset yhteiskuntaa puhuttavat teemat nousevat keskusteluun.
Meidän tulisi rohkaista ehdokkaita mukaan keskusteluun mikrobilääkeresistenssin torjunnasta kysyen, kuinka Suomi varautuu tulevaisuuden uhkakuviin mikrobilääkeresistenssin saralla? Miten panostamme kansalliseen torjuntaan, entä mikä on kansainvälinen roolimme? Mikä rooli tulevaisuudessa on ympäristöterveydenhuollolla ja mikrobilääkeresistenssin torjunnalla?
Yhtä tärkeää on varmistua ympäristöterveydenhuollon riittävistä resursseista ja monitieteisestä asiantuntemuksesta alalla.
Ennaltaehkäisevä työ jää usein piiloon, mutta esimerkiksi mikrobilääkeresistenssin torjunnassa maksaa varmasti itsensä takaisin. Kannustetaan ehdokkaita siis ottamaan teemaksi myös ympäristöterveys!
Annamari Heikinheimo
Kirjoittaja toimii yliopistonlehtorina eläinlääketieteellisen tiedekunnan Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastolla ja tekee tutkimusta liittyen zoonoottiseen mikrobilääkeresistenssiin. Tutkimusryhmän nettisivut: https://www.helsinki.fi/en/researchgroups/zoonotic-antimicrobial-resistance
Aiheesta lisää:
Eläinlääkintähuolto on kokonaisuus, joka muodostuu eläinlääkäripalveluiden järjestämisestä, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä alkutuotannon elintarviketurvallisuuden valvonnasta.
Eläinlääkintähuolto osana ympäristöterveydenhuoltoa suojelee ihmisten ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia ehkäisemällä tarttuvia tauteja sekä varmistamalla kiireellisen eläinlääkärinavun saatavuuden kaikkialla Suomessa kaikille eläinlajeille vuorokauden ympäri. Hyvin saatavilla olevat eläinlääkäripalvelut ovat ennaltaehkäisevää eläinsuojelu- ja eläintautivalvontaa.
Toimivan eläinlääkintähuollon turvin eläintautitapaukset havaitaan ajoissa ja niiden torjuntatoimet voidaan käynnistää saman tien. Taudinaiheuttajista suurin osa on eläimille ja ihmisille yhteisiä, joten eläinlääkintähuollon järjestäminen turvaa myös ihmisten terveyttä. Eläintautitilanne voi muuttua Suomessa nopeasti ilmastonmuutoksen ja ihmisten, eläinten sekä elintarvikkeiden lisääntyvän liikkuvuuden vuoksi, joten järjestelmä on syytä pitää kunnossa, kun järjestäjätahot tulevissa muutoksissa vaihtuvat.
Eläintautivalvonnassa meillä Suomessa on pitkä perinne viranomaisen ja elinkeinojen yhteistyöstä, kansallisista valvontaohjelmista ja vapaaehtoisista toimista. Eläintautivalvonta onkin ollut varsin yhdenmukaista toimintatavoiltaan eri puolilla Suomea. Siihen käytettävissä olevat resurssit kuitenkin vaihtelevat. Valvontatehtävät ovat yleensä niihin keskittyneiden eläinlääkäriviranhaltijoiden käsissä ja suurimmassa osassa Suomea kunnalliset praktikot toimivat tärkeänä lisäresurssina valvonnalle erityisesti tautitorjunnassa.
Maakuntauudistuksen mahdollisesti toteutuessa eläintautivalvonnan järjestäminen muuttuu ja yhtenäisten toimintamallien varmistamiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Eläintautien ehkäisyssä ollaan paljon vartijoina niin ihmisten ja eläinten terveyden kuin kotieläintuotannon kannattavuuden ja elintarvikeviennin sujuvuuden näkökulmasta.
Eläinsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut viime vuosina ja samaa vauhtia ovat lisääntyneet eläinsuojeluvalvonnan tarve ja suoritteiden määrä. Suurimmalla osalla alueista eläinten hyvinvoinnin valvontaa tekevät siihen perehtyneet valvontaeläinlääkärit. Joillain alueilla taas kunnalliset praktikkoeläinlääkärit hoitavat valvonnan potilastyön ohessa.
Eläinten hyvinvoinnin valvontaa on keskusviranomaisesta ohjattu hyvin väljästi.
Eläinten omistajien oikeusturvan ja valvonnan yhdenmukaisuuden vuoksi tarvitaan asiantuntevat valvojat sekä yhä yhdenmukaisemmat menettelytavat.
Valvojan johtopäätösten ja valvontamenettelyjen tulee perustua eläimen terveyden ja hyvinvoinnin arviointiin sekä yhteisiin linjauksiin käytettävistä pakkokeinoista.
Eläinlääkäripalvelut ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavasti. Mahdollisuudet erityisesti lemmikkien ja hevosten hoitoon ovat hyvin edistyksellisiä, ja osa omistajista haluaa hyödyntää nämä mahdollisuudet täysimääräisesti. Kotieläinten terveydenhuoltotyö on Suomessa laajaa ja yhdenmukaista kansallisten eläinten terveydenhuolto-ohjelmien ansiosta.
Suomi on hyvin vaihteleva maa eläinlääkintähuollon näkökulmasta ja eläinlääkäripalvelun järjestäminen on hyvin moninaista. Kasvukeskuksissa eläinlääkäripalvelut ovat suurelta osin yksityisten palveluntuottajien tarjoamia, mutta kunta kantaa kuitenkin vastuun eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä. Suurin osa yhteistoiminta-alueista tuottaa palvelun itse, mutta ostopalvelua käytetään jonkin verran erityisesti päivystykseen.
Kunnallinen eläinlääkäripalvelu rajoittuu suurimmassa osassa alueista peruseläinlääkäripalveluihin, eli ilman monipuolista välineistöä tehtäviin perustoimenpiteisiin ja ennaltaehkäisevään työhön.
Palvelu tuotetaan pääasiassa melko vaatimattomasti varustelluilla vastaanotoilla, vaikka hyvin varusteltuja kunnallisia vastaanottojakin löytyy. Hyvin varustellut kunnalliset vastaanotot ovat siellä, missä on paljon yksityisiä toimijoita ja monipuolista palvelutarjontaan päiväaikaan, sillä päiväaikainen tarjonta luo tietyn odotuksen myös päivystysaikaisen palvelun tasolle. Vaatimattomimmin varustellut vastaanotot ovat alueilla, joissa ei ole juurikaan yksityistä palvelutarjontaa. Vaihtelee huomattavasti alueittain millaisiin eläinlääkinnällisiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä erityisesti päivystyksessä. Usein rajoittavana tekijänä on myös asiakkaan taloudellinen tilanne.
Tarjolla olevien eläinlääkäripalvelujen kirjo on hyvin laaja, ja asiakkaan on välillä vaikea tietää, minne potilaan kanssa pitäisi hakeutua.
Palvelun tulisi olla potilaan kannalta tarkoituksenmukaista, ja se pitäisi osata viestiä asiakkaalle ymmärrettävämmin.
Asiakkaan tulisi saada tietää, mitä tietty toimenpide sisältää ja miksi.
Tarvitaan myös ohjeistusta hoidon vähimmäistasolle ja hyville hoitokäytännöille, jotta tietty toimenpide sisältäisi samat asiat niin eri eläinlääkärien suorittamana kuin eri toimipisteissäkin. Yhtenäinen valtakunnallinen koodisto diagnooseille ja hoidoille olisi hyvä pohja yhteneville hoitokäytännöille.
Koko eläinlääkintähuollon laatutyölle on siis tarvetta, jotta voidaan turvata kaikille eläimille hyvä hoito ja varmistaa yhdenmukaisella valvonnalla eläinten terveys, hyvinvointi ja elintarvikkeiden turvallisuus.
Päivi Lahti
Kirjoittaja on Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja
– NOKIAN VESIKRIISI MULLISTI ELÄINLÄÄKÄRIN MAAILMAN JA URAN
Outi Lepistö tuskin olisi arvannut lapsena leikkiessään eläinsairaalaa, että haave vie hänet Vuoden eläinlääkäriksi, uraauurtavaksi väitöskirjatutkijaksi – ja lopulta ympäristöterveydenhuollon laadunhallinnan huippuasiantuntijaksi.
Kansa muistaa hänen kasvonsa Nokian vuoden 2007 vesikriisistä. Pirtevan – Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon yksikön – ympäristöterveyspäällikkönä hänen tehtävänsä oli jäljittää ja hoitaa traagisen onnettomuuden seuraukset. Nokian kaupunki kuului Pirtevan toimialueeseen.
Envirovet Oy:n omistaja Outi Lepistö kiiruhtaa haastatteluun toimistoltaan Kirkkonummelta. Stereotypia kireästä, kelloa vilkuilevasta yritysjohtajasta murtuu pian. Lepistö ei olekaan yrittäjä siksi, että se olisi hänellä erityisemmin verissä vaan yksinkertaisesti siksi, että ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmiin keskittyviä työpaikkoja on Suomessa vähän.
Lepistön yritys Envirovet Oy on kehittänyt muun muassa digitaalisen laadunvalvontajärjestelmän, jonka asiakkaina ovat niin Evira kuin monet ministeriöt ja julkishallinnon toimijat.
Lepistö suhtautuu laadunvalvontaan tutkijan intohimolla, tarkkuudella – ja paljon kokeneen ammattilaisen huumorilla.
– Jonkun pitää olla se ikävä ihminen, hän naurahtaa.
Envirovet Oy sai hiljan yhteiskunnallisen yrityksen merkin, mikä on Lepistölle tärkeää: hänen ammatillinen motivaattorinsa on aina ollut hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle.
”Ympäristöterveydenhuollossa on kyse heikompien suojelemisesta” sanoo Lepistö.
Siemenet yrittäjyyteen kylvettiin jo väitöskirjan valmisteluaikana. Outi Lepistön väitöskirja ”Hyvän hallinnon periaate ympäristöterveydenhuollon pakkokeinomenettelyssä” oli poikkitieteellisyydessään eläinlääketieteen alalla poikkeuksellinen.
Eläinlääketieteessä tehdään harvoin monografiaväitöskirjoja, vielä harvemmin juridiikkaa ja hallintotiedettä yhdisteleviä. Valmistuttuaan kirjasta tuli uusia uria aukova. Eläinlääkäriliitto osti sen oikeudet ja sitä on käytetty kunnissa alan käsikirjana.
Vuonna 2008 valmistuneen väitöskirjan löydökset ovat yhä ajankohtaisia ja paikkansapitäviä – tässä tapauksessa valitettavasti.
Tutkimuksessa analysoitiin sekä suomalaista oikeuskäytäntöä ympäristöterveydenhuollon pakkokeinomenettelyn osalta sekä yli 200 kunnan ja valtion virkaeläinlääkärin tekemää pakkokeinopäätöstä erityisesti toimijoiden oikeusturvan toteutumisen ja pakkokeinomenettelyn vaikuttavuuden kannalta. Tulokset osoittivat, että asianosaisten oikeusturva toteutui paikoin erittäin heikosti. Päätösten perusteluissa oli virheitä ja puutteita ja käytännöt vaihtelivat merkittävästi kunnittain.
– Nyt, kun pidän aiheesta koulutuksia, huomaan, että kunnissa kärsitään samoista ongelmista ja hankaluuksista. Juristeja on liian vähän ja malleja ja ohjeistuksia on huonosti saatavilla.
Lepistö alkoi kirjoittaa väitöskirjaansa työelämän tarpeen pohjalta. Työskennellessään tarkastuseläinlääkärinä Säkylässä hän joutui itse käyttämään pakkokeinoja ja havaitsi kaiken niihin liittyvän juridisen epävarmuuden.
Samaan aikaan Lepistö teki ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkärin opintoja. Aiheesta kiinnostuneena Lepistö lähetti kuntiin aineistopyyntöjä pakkokeinoista. Materiaalia kertyi niin paljon, että Lepistö kääntyi erikoistumisopintojensa ohjaajan puoleen hämmentyneenä.
– Ei kun väitöskirjaa tekemään, totesi ohjaaja.
Lepistö otti oheen lisää opintoja muun muassa hallintotieteen alalta. Onnenpotku oli myös ohjaaja: professori Kauko Heuru ymmärsi aiheen tärkeyden – bonuksena professorin eläinlääkäripuoliso.
– En olisi keneltäkään muulta saanut sellaista ohjausta, kiittelee Lepistö.
Ennen yrittäjyyttä ja väitöskirjaa Outi Lepistö ehti tehdä varsin monipuolisia eläinlääkärin töitä. Tehtyään aluksi kliinisiä töitä eläinten parissa Lepistö hakeutui Mäntsälään ympäristöterveydenhuollon johtajaksi. Työ kiinnosti, sillä eläinlääketieteen opinnoissa on paljon mikrobiologiaa, toksikologiaa ja epidemiologiaa, jotka pätevöittävät monenlaiseen. Suuri osa ihmistenkin sairauksista on eläinperäisiä zoonooseja.
Mäntsälästä Lepistö meni vuodeksi merivoimien eläinlääkäriksi, hoitaen sielläkin ympäristöterveyskysymyksiä sisäilmasta maa-alueiden pilaantumiseen.
Seuraavaksi toiveena oli työpaikka maaseudulla, syynä kasvanut perhe. Lepistö siirtyi Satakuntaan tarkastuseläinlääkäriksi. Työ oli käytännössä valvontaeläinlääkärin tehtävä kolmessa eri teurastamossa. Tässä työssä pakkokeinomenettelyt tulivat tutuiksi: uran varrelle sattui vakavia, tuomion saaneita tapauksia.
– Työskentely-ympäristö oli muutenkin karu: kylmää, märkää, meluisaa, ja työ alkoi aamuyöstä. Ja onhan teurastamon perustehtävä eläinten tappamista – James Herriot –tyyppiset idylliset eläinlääkärivisiot ovat siitä kaukana, Lepistö muistelee.
Työ kuitenkin toimi perustana väitöskirjalle. Eivätkä Säkylän haasteet olleet kovinkaan hurjia verrattuna siihen, mitä Lepistön eteen tuli hänen seuraavassa tehtävässään Pirtevan, kuuden kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön, ympäristöterveyspäällikkönä.
– Ympäristöterveyspäällikön titteli kuulosti hirveän tylsältä. Hain kuitenkin työtä ja tulin valituksi. Tylsää se ei todellakaan ollut, Lepistö hymyilee.
Nokian vuoden 2007 vesikriisi yllätti mittakaavallaan kaikki. Noin 400 000 litraa kiintoaineksesta puhdistettua jätevettä sekoittui kaupungin juomaveteen inhimillisen virheen seurauksena, aiheuttaen tuhansien sairastumisen, kolme kuolemaa sekä viikkokausien juomakiellon kaupungin veteen. Viranomaisvalvonnasta vastaavana päällikkönä kriisi työllisti Outi Lepistöä yötä päivää. Lepistö myös antoi kriisille kasvot.
Tänäkin päivänä ihmiset saattavat tunnistaa hänet kadulla. Lepistö oli median käytettävissä, antoi kaiken tiedon, ja myös hörppäsi ensimmäiset kulaukset uudelleen avatusta vesihanasta.
– Kyse oli uskomattomasta määrästä onnettomia yhteensattumia. Kriisin mittasuhteet yllättivät, ei sitä aluksi kukaan tajunnut.
Kriisi myös muutti Lepistön oman maailmankuvan.
– Tajusin, että milloin vain voi tapahtua mitä vain. Varautuminen ei ole hätävarjelun liioittelua. Valmiutta pitää ylläpitää ja tilanteita myös harjoitella.
Historiallinen vesikriisi sai luonnollisesti myös ministeriön liikkeelle. Toimenpideohjelmia laadittiin.
Lepistö myös oli tiukkana. Vaikka puhtaita vesinäytteitä jo annettiin, hän ei antanut lupaa alkaa käyttää kunnan vettä ennen kuin kaikki liitokset ja pienimmätkin riskitekijät oli moneen kertaan tarkistettu. – Silloinkin olin se ikävä ihminen, Lepistö naurahtaa.
Lepistön ansiot vesikriisin hoitamisessa eivät jääneet huomiotta. Hänet muun muassa valittiin vuoden eläinlääkäriksi vuonna 2009.
Vesikriisin jälkeen Lepistö kiinnostui laadunhallinnasta. Hän kouluttautui ISO-pääauditoijaksi ja teki laatutyötä työn ohessa. Vuonna 2014 hän jäi Pirtevasta vuorotteluvapaalle, jonka aikana kypsyi ajatus jäädä kokonaan Envirovet Oy:ta johtamaan.
Outi Lepistöllä on tutkijan mielenlaatu. Ympäristöterveydenhuollon laadunvalvontaan pätee sama, kuin väitöstyöhön tai vaikkapa Nokian vesikriisin hoitamiseen: asiantuntijalla on asiantuntijan vastuu – tänäkin aikana, kun tiedettä ja tieteellistä tietoa usein aliarvioidaan.
– Meneillään oleva norminpurku on johtanut siihen, että meillä on muun muassa tietyissä elintarvikehygienian kysymyksissä höllemmät normit kuin Itä-Euroopassa.
Lepistön yritys tarjoaakin elintarviketurvallisuuden opintokokonaisuuksia ja varsin tiukkoja auditointeja.
– Ympäristöterveydenhuollon laiminlyönnit voivat johtaa valtavaan inhimilliseen kärsimykseen. Asiantuntijoiden on sanottava se ääneen ja nostettava turvamarginaalit riittävän korkealle.
Tieteellinen koulutus antaa ymmärrystä myös siitä, että luvut voivat valehdella.
-Siksi tarkastelen tietokantoja myös siitä näkökulmasta, että ne voivat vääristellä kokonaisuutta, hän jatkaa.
Lapsuuden haaveammatti on vienyt Outi Lepistön pitkälle. Jääkö eläinlääkärin työlle enää lainkaan aikaa?
– Kliininen työ kehittyy nopeasti ja sitä pitäisi seurata jatkuvasti. Se ei ole ollut minulle mahdollista. Joudun tyytymään naapuruston kissojen ja koirien rokottamiseen, Lepistö hymyilee.
Suomalaisen ympäristöterveydenhuollon laadun kannalta varmasti hyvä niin.
Polemiikki 2/2018
teksti: Salla Nazarenko
kuvat: Merja Ojala
Liedon valvontayksikössä on ollut nyt reilun vuoden verran LaatuNet käytössä. Laadunhallintatyö oli meillä jäänyt ”odottavaan tilaan” toisaalta tulevan maakuntauudistuksen, toisaalta omien kehitystarpeiden vuoksi.
Vaihtoehtona tutkimme IMS-ohjelmistoa, joka on Liedon sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueella ollut käytössä. Olen iloinen, että saimme tehdä valinnan omista lähtökohdistamme vaikkakin ymmärrän, että kunnan näkökulmasta yhdenmukaisille järjestelmille on olemassa hyviä perusteluja.
LaatuNet oli meille ainoa järkevä ratkaisu, pienellä toimialalla on tärkeätä yhdistää voimavarat ja osaaminen yli yhteistoiminta-alueiden. Kuitenkin LaatuNetinkin kanssa alku oli tahmeahko, mutta vähitellen ajatukset ovat meillä kirkastuneet ja laatuajattelu, tavoitteet ja tavoitteiden seuranta selkiytynyt.
Periaatteessahan asia on yksinkertainen, määritellään laadukkaan valvontatyön ominaisuudet ja asetetaan niille tavoitearvot, joita seurataan. Osa asioista on luonnollisesti helpommin ja konkreettisemmin mitattavia kuin toiset. Valvojat ja valmentajat ovat erilaisia ja niin ovat myös valmennettavat asiakkaamme. Asiakaspalvelun laadun määrittelemisessä meillä on opittavaa. Nykyiset asiakastyytyväisyyskyselyt ovat kuitenkin hyvä alku.
LaatuNetin käyttöönoton ja sisäänajon ansiosta olemme kipuilleet perusasioiden äärellä mutta ennen kaikkea myös oppineet yhdessä.
Olemme käyneet hyvää keskustelua mm. aiheesta: ”Sopiiko asiakaspalautteen kerääminen valvontatyöhön?”.
Vähitellen LaatuNetistä on tulossa luonnollinen osa toimintaympäristöämme. Olemme aloittaneet pienestä ja pala kerrallaan. Ensin kirjasimme LaatuNettiin sovitut käytännöt ja linjaukset. Sen jälkeen aloitimme poikkeamakirjanpidon ja poikkeamien sekä asiakaspalautteen säännöllisen käsittelyn. Syksyllä olemme tehneet sisäisiä auditointeja asunnontarkastusprosessiin sekä Oiva-tarkastuspöytäkirjojen ja todistusten aikatauluihin liittyen. Vielä on vuorossa johdon katselmus ja ensi vuonna aloitamme jälleen pitkästä aikaa tarkastajien kesken pariarvioinnit, sekä yksikön sisällä, että naapurivalvontayksiköiden kanssa.
Tämä on ollut myös yksi maakuntauudistuksen valtakunnallinen tavoite. Ja vaikka maakuntauudistuksen toteutuminen näyttää päivä päivältä epävarmemmalta, samaa päämäärää kohti voimme silti kulkea.
LaatuNet on kehittynyt ja rakentunut matkan varrella käyttäjien kommenttien ja kokemusten pohjalta, aivan kuten oli tarkoituskin. Ajatus, että kaikkia ohjeita ei viedä LaatuNettiin vaan siellä viitataan valtakunnallisiin ohjeisiin, joita täydennetään omilla linjauksilla ja sovituilla tulkinnoilla, on järkevöittänyt rakennetta.
Edistystä on tapahtunut myös raportoinnin saralla.
Tavoitteena on oltava mahdollisimman sujuva tiedonsiirto ja olemassa olevien tietokantojen hyödyntäminen.
Näin vältymme turhilta ja turhauttavilta työvaiheilta, päällekkäiseltä raportoinnilta sekä niiden aiheuttamilta versionhallinta- ja päivitysongelmilta.
Omassa valvontayksikössäni me olemme saaneet kaipaamamme ryhtiliikkeen omaan toimintaamme ja minä esimiehenä LaatuNetin kautta toimivan johtamista tukevan työkalun. Näen että tulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin lisää rohkeutta tavoitteen asetteluun ja tähän liittyvää avointa vuoropuhelua sekä hyvien toimintatapojen jakamista käyttäjien kesken.
Muistetaan että yleensä sitä saa, mitä mittaa. Olemme nyt laatuasioiden suhteen hyvällä tiellä, teemme yhdessä oikeita asioita yhteisellä sähköisellä alustalla. Nyt, yhdessä, yhteisellä sähköisellä alustalla!
Liedossa 6.11.2018,
Johanna Mäkinen
Toimialajohtaja, Työsuojelupäällikkö(sisäilma)
Sisäilma-asiantuntija VTT-C-23247-38-17
Ympäristöterveyspalvelut
Kirjoittaja on sisäilman mukanaan viemä ympäristöterveyden esimies, joka tietää vähän paljosta mutta ottaa selvää tarpeen tullen