Elintarvikevalvonnan ulkoiset asiantuntijat -sivu on avattu

EnviroVet alkaa tarjota ympäristöterveydenhuollon kunnallisille valvontayksiköille elintarvikelain 36 §:n ja komission valvonta-asetuksen 5 artiklan mukaisia valvonnan tehtäviä, käytännössä ostopalveluna toteutettavaa tarkastustoimintaa.

Ulkopuolisen asiantuntijapalvelun tavoitteena on tehdä sovittu määrä tarkastuksia nopeasti, laadukkaasti ja tehokkaasti. Ulkopuolinen asiantuntija tekee tilatun perustyön – tarkastukset ja raportit – kustannustehokkaasti. Hän voi keskittyä ydintehtävään, sillä aikaa ei kulu yksikön muihin tehtäviin

Valvonnan asiantuntijat perehdytetään tehtäväänsä ja he saavat jatkuvaa koulutusta laadun varmentamiseksi.

– Varmistamme asiantuntijoiden riippumattomuuden noudattamalla komission auditointipäätöksen ja ISO 19011 -standardin vaatimuksia, Outi Lepistö kertoo. -Riippumattomuus toteutetaan noudattamalla sertifiointielin Labquality Oy:n laatimia ja julkisen sektorin terveydenhuollossa toteutettavia jääviyssäännöksiä. Alueellinen riippumattomuus toteutetaan niin, että asiantuntijat eivät toimi oman organisaationsa aluehallintoviraston alueella.

Valvonnan ulkopuolisten asiantuntijoiden toiminnan laadun, osaamisen ja riippumattomuuden toteutumisen arvioi Evira. Laatujärjestelmän tulokset ja toiminnan arvioi komission valvonta-asetuksen (882/2004) mukainen riippumaton asiantuntijaryhmä (independent scrutiny), laatuneuvosto.

Lue lisää tästä ja ilmoita itsesi mukaan nyt avattuun asiantuntijapankkiin!

Valvonnan ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisestä voit ilmoittaa Eviralle täällä

Lisätiedot: Outi Lepistö p 045 8957705 outi.lepisto@envirovet.fi

Nyt , yhdessä, yhteisellä sähköisellä alustalla!

Kokemuksia LaatuNetistä

Liedon valvontayksikössä on ollut nyt reilun vuoden verran LaatuNet käytössä. Laadunhallintatyö oli meillä jäänyt ”odottavaan tilaan” toisaalta tulevan maakuntauudistuksen, toisaalta omien kehitystarpeiden vuoksi.

Vaihtoehtona tutkimme IMS-ohjelmistoa, joka on Liedon sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueella ollut käytössä. Olen iloinen, että saimme tehdä valinnan omista lähtökohdistamme vaikkakin ymmärrän, että kunnan näkökulmasta yhdenmukaisille järjestelmille on olemassa hyviä perusteluja.

LaatuNet oli meille ainoa järkevä ratkaisu, pienellä toimialalla on tärkeätä yhdistää voimavarat ja osaaminen yli yhteistoiminta-alueiden. Kuitenkin LaatuNetinkin kanssa alku oli tahmeahko, mutta vähitellen ajatukset ovat meillä kirkastuneet ja laatuajattelu, tavoitteet ja tavoitteiden seuranta selkiytynyt.

Yksinkertaista mutta silti usein vaikeaa

Periaatteessahan asia on yksinkertainen, määritellään laadukkaan valvontatyön ominaisuudet ja asetetaan niille tavoitearvot, joita seurataan. Osa asioista on luonnollisesti helpommin ja konkreettisemmin mitattavia kuin toiset. Valvojat ja valmentajat ovat erilaisia ja niin ovat myös valmennettavat asiakkaamme. Asiakaspalvelun laadun määrittelemisessä meillä on opittavaa. Nykyiset asiakastyytyväisyyskyselyt ovat kuitenkin hyvä alku.

LaatuNetin käyttöönoton ja sisäänajon ansiosta olemme kipuilleet perusasioiden äärellä mutta ennen kaikkea myös oppineet yhdessä.

Olemme käyneet hyvää keskustelua mm. aiheesta: ”Sopiiko asiakaspalautteen kerääminen valvontatyöhön?”.

Vähitellen LaatuNetistä on tulossa luonnollinen osa toimintaympäristöämme. Olemme aloittaneet pienestä ja pala kerrallaan. Ensin kirjasimme LaatuNettiin sovitut käytännöt ja linjaukset. Sen jälkeen aloitimme poikkeamakirjanpidon ja poikkeamien sekä asiakaspalautteen säännöllisen käsittelyn. Syksyllä olemme tehneet sisäisiä auditointeja asunnontarkastusprosessiin sekä Oiva-tarkastuspöytäkirjojen ja todistusten aikatauluihin liittyen. Vielä on vuorossa johdon katselmus ja ensi vuonna aloitamme jälleen pitkästä aikaa tarkastajien kesken pariarvioinnit, sekä yksikön sisällä, että naapurivalvontayksiköiden kanssa.

Tavoitteena on tasapuolinen, laadukas ja yhdenmukainen valvonta

Tämä on ollut myös yksi maakuntauudistuksen valtakunnallinen tavoite. Ja vaikka maakuntauudistuksen toteutuminen näyttää päivä päivältä epävarmemmalta, samaa päämäärää kohti voimme silti kulkea.

LaatuNet on kehittynyt ja rakentunut matkan varrella käyttäjien kommenttien ja kokemusten pohjalta, aivan kuten oli tarkoituskin. Ajatus, että kaikkia ohjeita ei viedä LaatuNettiin vaan siellä viitataan valtakunnallisiin ohjeisiin, joita täydennetään omilla linjauksilla ja sovituilla tulkinnoilla, on järkevöittänyt rakennetta.

Edistystä on tapahtunut myös raportoinnin saralla.

Tavoitteena on oltava mahdollisimman sujuva tiedonsiirto ja olemassa olevien tietokantojen hyödyntäminen.

Näin vältymme turhilta ja turhauttavilta työvaiheilta, päällekkäiseltä raportoinnilta sekä niiden aiheuttamilta versionhallinta- ja päivitysongelmilta.

Ryhtiä toimintaan ja työkaluja johtamiseen

Omassa valvontayksikössäni me olemme saaneet kaipaamamme ryhtiliikkeen omaan toimintaamme ja minä esimiehenä LaatuNetin kautta toimivan johtamista tukevan työkalun. Näen että tulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin lisää rohkeutta tavoitteen asetteluun ja tähän liittyvää avointa vuoropuhelua sekä hyvien toimintatapojen jakamista käyttäjien kesken.

Muistetaan että yleensä sitä saa, mitä mittaa. Olemme nyt laatuasioiden suhteen hyvällä tiellä, teemme yhdessä oikeita asioita yhteisellä sähköisellä alustalla. Nyt, yhdessä, yhteisellä sähköisellä alustalla!

Liedossa 6.11.2018,

Johanna Mäkinen

Toimialajohtaja, Työsuojelupäällikkö(sisäilma)

Sisäilma-asiantuntija VTT-C-23247-38-17

Ympäristöterveyspalvelut

Kirjoittaja on sisäilman mukanaan viemä ympäristöterveyden esimies, joka tietää vähän paljosta mutta ottaa selvää tarpeen tullen