Elintarvikevalvonnan auditoinnit käynnistyvät

22.08.2013

Elintarvikevalvonnan kunnallisten yksiköiden auditoinnit käynnistyvät syksyn aikana. Tuloksista valtakunnallisella tasolla tiedotetaan myöhemmin.

Mikäli haluat oman organisaatiosi vielä mukaan projektiin, ota pikaisesti yhteyttä!

Sikava-terveydenhuoltokäyntien auditoinnit jatkuvat

08.07.2013

Terveydenhuoltokäyntien auditoinnit on otettu pysyväksi osaksi Sikavan laatujärjestelmää. EnviroVetin toteuttamat auditoinnit jatkuvat elokuussa, jolloin auditoijat ottavat yhteyttä eläinlääkäreihin, joille on valikoitunut auditointi vuodelle 2013.

Auditointi toteutetaan osana normaalia terveydenhuoltokäyntiä. Auditointiraportti toimitetaan sekä eläinlääkärille että Sikavalle ja anonyymit tulokset kerätään vuosittain yhteenvetoon.

Arviointilomake mukailee terveydenhuoltokäynnin lomaketta ja pitää sisällään 5-portaisen arvioinnin asteikolla heikko-erinomainen sekä erikseen määritellyt poikkeamat ja kehitysehdotukset. Sisäiset auditoinnit ovat osa Sikavan rutiinitoimintaa, eikä auditoinnista voi kieltäytyä.

Lisäksi syksyn aikana toteutetaan joitain ns ulkoisia auditointeja osana Sikavan laatujärjestelmän sertifiointia. Bureau Veritaksen auditoija Asko Mäyry kiertää havainnoimassa terveydenhuoltokäyntien toteutumista. Näissä auditoinneissa ei kuitenkaan arvioida terveydenhuoltokäynnin sisältöä tai sen laadullista toteutusta.

Lisätietoja:
ETT: Pirjo Kortesniemi p. 040-591 5258
EnviroVet-auditoinnit: Outi Lepistö p. 045-895 7705

Seuraa auditointien etenemistä www.facebook.com/EnviroVet

Pöpöpaketti ja muuta ajankohtaista syksyn koulutuspäivässä

19.06.2013

EnviroVet järjestää 17.9. Tampereella ajankohtaisen Ruokamyrkytysriskit hallintaan -kurssin. Ohjelmassa mm.
– “Pöpöpaketti” – yleisimmät ruokamyrkytysten aiheuttajat ja niiden tunnistaminen sekä
– riskielintarvikkeet
– Mitä kannattaa tutkia mistäkin elintarvikkeesta?
– Katsaus uusimpiin elintarviketeollisuuden kypsennys- ja jäähdytysmenetelmiin ja niiden riskeihin

Tarkempi ohjelma hinta- ja ilmoittautumistietoineen päivittyy kesän aikana.

HACCP-seminaari Tampereella

06.03.2013

EnviroVet järjestää toukokuussa elintarvike- ja rehualan ajankohtaisen HACCP-seminaarin Tampere-talossa.

Tervetuloa mukaan!

EnviroVet auditoi kalatuottajia

16.01.2013

EnviroVet toteuttaa kevään aikana projektin, jossa auditoidaan elintarvikeyrityksiä, jotka ovat erikoistuneet kalatuotteiden käsittelyyn ja jalostukseen.

Yhteenveto projektin tuloksista julkaistaan myöhemmin osana muita auditointituloksia.

EnviroVet on nyt Facebookissa

29.12.2012

Käy tykkäämässä EnviroVetistä ja lukemassa tuoreimmat kuulumiset toiminnasta Facebookissa!

Sikava-auditoinnit käynnistyvät

02.11.2012

EnviroVet aloittaa Sikava-terveydenhuoltojärjestelmän auditoinnit.

Sikavan laatujärjestelmän rakentamisen yhtenä osa-alueena on tilakäyntien luotettavuuden todentaminen. Tähän liittyen Sikavan johtoryhmä on antanut terveydenhuoltoeläinlääkäreiden auditoinnit ulkopuolisen toimijan tehtäväksi.

EnviroVet auditoi 8 eläinlääkäriä loppuvuoden 2012 – alkuvuoden 2013 aikana. Auditoinnit on jaettu niin, että EnviroVet auditoi 4 eläinlääkäriä, joilla on yli 10 sopimusta tilojen kanssa ja 4 eläinlääkäriä, joilla on sopimuksia 10 tai vähemmän. Auditoitavat eläinlääkärit on arvottu, joten auditoinnin kohteena saattaa olla myös sijaisena toimivia eläinlääkäreitä.

Auditoinnin aikana täytetään arviointilomake, jossa terveydenhuoltokäynnin eri osa-alueet arvioidaan asteikolla heikko-erinomainen. EnviroVet on konsultoinut taustatiedoksi sikaterveydenhuollon asiantuntijoita. Konsultoinnin perusteella on määritelty tämänhetkinen riittäväksi katsottava taso.
Päähuomio auditoinneissa on positiivisissa havainnoissa sekä rakentavassa suositusten antamisessa toiminnan edelleen kehittämiseksi. Arviointi toimitetaan eläinlääkärille ja yhteenveto tuloksista Sikavalle.

Uusia pääauditoijia

06.09.2012

ISO 9001-pääauditoijan pätevyyden ovat suorittaneet EnviroVet-auditoijat Kirsi Sario, Katri Halinen-Elemo, Maria Wahlfors sekä Maija Nurminen.

Onnittelut kaikille!

ISO-pääauditoijakoulutus

31.07.2012

EnviroVet järjestää ISO 9001 pääauditoijan jatkokoulutuksen 28.-30.8. Helsingissä. Kurssin lopuksi järjestetään lopputentti, jonka läpäisseet saavat teoreettisen ISO 9001 Lead Auditor -pätevyyden. Huom! Kurssille osallistuminen edellyttää aikaisempaa auditointikoulutusta/kokemusta.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: info@envirovet.fi tai p. 045 895 7705. Ilmoittautuminen viimeistään 17.8. mennessä.

Auditointiseminaarin luentoDVD:t saatavilla

15.06.2012

Toukokuussa järjestetyn elintarvikeketjun auditointiseminaarin luentoDVD:t ovat valmistuneet.

DVD I: Emilie Sloth, Tanska ja Kirsi Miettunen, Qualitor Oy

DVD II: Tuija Lilja, Saarioinen Oy ja Karin Rätsep, Viro

DVD III: Marjatta Rahkio, LTK ja Tuija Lilja, Saarioinen Oy

Lisätiedot ja tilaukset: info@envirovet.fi tai p. 045-8957705