Johtaminen ympäristöterveydenhuollossa -kyselyn tulokset
Ympäristöterveydenhuollon johtamista selvitettiin keväällä 2019 toteutetulla kyselyllä. Tulosten perusteella eniten haasteita on henkilöjohtamisessa, tiedon ja osaamisen siirtämisessä ja tasapuolisuudessa. Vahvuutena ympäristöterveyden johtamisessa taas on vahva asiajohtaminen.
EU- ja ETA-jäsenvaltioissa valmistuneiden eläinlääkärien pätevöitymiskoulutus syksyllä 2019
Eläinlääkintähuollosta annetun asetuksen mukaan kunnaneläinlääkäriltä, jonka virkaan kuuluu eläintautilain täytäntöönpanoon, elintarvikkeiden turvallisuuden tai eläinten hyvinvoinnin valvontaan liittyviä tehtäviä, on kunnan vaadittava, että hän osoittaa tutustuneensa Ruokaviraston hyväksymällä tavalla Suomen asianomaisen alan lainsäädäntöön.
Koulutus järjestetään syksyllä 2019. Tarkemmat tiedot löytyvät Palvelut -> Koulutukset-sivulta.
Lisätiedot ja kyselyt: Outi Lepistö p 045 8957705 tai outi.lepisto@envirovet.fi
LaatuNet-laatuneuvoston lausunto
LaatuNet-palveluun sisältyvä asiantuntija- ja arviointiryhmä Laatuneuvosto kokoontui kesäkuun alussa arvioimaan laatujärjestelmän tämänhetkistä tilannetta.
Laatuneuvoston linjauksen mukaisesti interkalibrointeja jatketaan niin, että seuraava interkalibrointi syksyllä 2019 kohdistuu asunnontarkastuksiin ja vuoden 2020 interkalibrointi epidemiahallintaan. Myös Oiva-interkalibrointi uusitaan ensi vuonna.
LaatuNetin ulkoiset auditoinnit aloitetaan loppuvuodesta 2019. Ensimmäisellä auditointikierroksella pyritään auditoimaan kaikki valvontayksiköt laadunhallinnan perustason selvittämiseksi. Jatkossa auditointisuunnitelma laaditaan riskinarviointiin perustuen.
Elintarvikevalvontaviranomaiset ovat velvollisia tekemään sisäisiä ja teettämään ulkoisia auditointeja. LaatuNetin ulkoiset auditoinnit täyttävät tämän vaatimuksen, mutta ulkoisen auditoinnin voi tilata myös muulta taholta.
LaatuNet Laatuneuvoston lausunto I/2019
Lisätiedot:
Outi Lepistö
outi.lepisto@envirovet.fi
Syventävä ruokaturvallisuus -diplomikoulutus 2019: Osa 2 Elintarvikevälitteiset epidemiat ja niiden hallinta 27.8.2019
Miten toimia äkillisissä tilanteissa ja ennaltaehkäistä epidemian leviäminen? Entä mitä elintarvikkeista kannattaisi tutkia missäkin tilanteessa?
- Norovirus – toimenpiteet ja suojautuminen sairaalassa. Mitä sairaalahygieniasta voidaan oppia elintarviketeollisuudessa? – Janne Laine, PSHP
- Salaattia, raastetta vai täytekakkua? – Erilaisia epidemioita – Sirpa Räsänen, PSHP
- Elintarvikenäytteenotto epidemiatilanteissa vs normaalitilanteissa. Mitä tutkia ja miksi? – Pia Sigvart-Mattila, KVVY
- Puhdistustoimenpiteet norovirusepidemioissa – Eija Ruotsalainen, Diversey Oy
- Case: epidemiako?
Luennoitsijat: sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Janne Laine, epidemiologi, tartuntatautilääkäri Sirpa Räsänen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri , asiantuntija Eija Ruotsalainen, Diversey Oy, mikrobiologi Pia Sigvart-Mattila, KVVY
Lisätietoja ja linkki ilmoittaumiseen löytyy koulutus-sivuilta
Osallistu ympäristöterveydenhuollon johtamisen kehittämiseen
Haluatko vaikuttaa ympäristöterveydenhuollon johtamisen kehittämiseen? Vastaa allaolevaan kyselyyn, jos toimit ympäristöterveydenhuollon tehtävissä. Tulokset hyödynnetään myös LaatuNetin johtamisosion kehittämisessä.
Olen Espoon seudun ympäristöterveydestä opintovapaalla oleva terveystarkastaja Tuija Myllymäki.
Opiskelen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Hämeen Ammattikorkeakoulussa.
Opintoihini sisältyy opinnäytetyö, jonka avulla kehitetään johtamistyötä ympäristöterveydenhuollossa. Yhteistyökumppanikseni lopputyön toteutukseen olen saanut ympäristöterveyden laatujärjestelmän kehittämisestä vastaavan asiantuntijaorganisaation EnviroVetin.
Lopputyöhön sisältyy kaksi kyselytutkimusta. Ensimmäinen kysely on suunnattu ympäristöterveysyksiköiden johtajille ja esimiestehtävissä työskenteleville. Tämä johtajille ja esimiehille suunnattu kysely on tämän viestin liitteenä. Toivon, että edelleen lähetätte tämän kyselyn vastattavaksi kaikille oman ympäristöterveysyksikkönne johtajille ja esimiehille.
Linkki johtajille ja esimiehille suunnattuun kyselyyn:
Toinen kysely suunnataan ympäristöterveysyksiköiden työntekijöille. Työntekijöille suunnattu kysely lähetetään erillisenä viestinä yleisten yksikkökohtaisten sähköpostiosoitteiden kautta. Työntekijäkysely toivotaan edelleen lähetettävän vastattavaksi kaikille ympäristöterveyden työntekijöille.
Linkki työntekijöille suunnattuun kyselyyn:
https://link.webropolsurveys.com/S/7600493CABB54E90
Kyselyyn vastaaminen kestää 5-10 minuuttia.
Molempien kyselyjen vastausaika päättyy 18.4.2019. Kyselylinkit julkaistaan myös LaatuNetissä. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu nimettömänä, eikä vastauksia voida yhdistää vastaajiin, eikä valvontayksiköihin. Kyselystä ei ole mahdollista tehdä ja tulkita yksikkökohtaisia tuloksia.
Kyselyillä on tarkoitus kartoittaa johtamisen nykytilaa, sen haasteita sekä johtamisen kehitystarpeita. Kyselyn tulokset julkaistaan LaatuNetissä ja ne toimitetaan tiedoksi myös kaikille ympäristöterveysyksiköille kesän aikana.
Vastaamalla tähän kyselytutkimukseen olette mukana lisäämässä ympäristöterveyden johtamisen osaamista valtakunnallisesti.
Tervetuloa mukaan kehitystyöhön!
Ystävällisin terveisin
Tuija Myllymäki YAMK-opiskelija, Hämeen Ammattikorkeakoulu
tuija.myllymaki@student.hamk.fi
gsm. 0400325141