Perustuslakia pohtimassa

Tiedätkö mihin perustuslaki sinut, virkamies, toimialastasi riippumatta velvoittaa? Koska viimeksi olet päätöksesi oikeusohjeisiin lisännyt Suomen Perustuslain? Entä tiedätkö, mitä tapahtuu, jos toimit tämän lain vastaisesti? 

Harvempi taitaa näihin kysymyksiin tuosta vaan vastata myönteisesti. Arkityön kiireiden keskellä lainsäädäntö tulee kopioitua edellisestä päätöspohjasta tai valittua VATI:n fraaseista. Listalta löytyvät oman alan erityislainsäädännön lisäksi kyllä usein hallintolaki, ehkä myös julkisuuslaki tai digipalvelulaki, mutta että oikein perustuslaki? 

Perusteet kuntoon 

Jokainen virkatehtäviä hoitava toimii kuitenkin pohjimmiltaan juuri perustuslain velvoittamana ja sen toimeenpanijana. Kaikkien suomalaisten perusoikeudet nimittäin turvataan tämän lain voimalla: 22 § mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen. Ja julkista valtaa käytännössä toteuttavat – virkamiehet.  

Ympäristöterveydenhuollon tontille osuvat vielä tarkemmin pykälät 19 ja 20, joiden mukaan julkisen vallan on edistettävä terveyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöönToisaalta taas erityisesti hallintopakkoja käytettäessä löytyy perustuslaista iso joukko oikeusturvan takaajia: yhdenvertaisuutta, omaisuudensuojaa ja oikeusturvaa. Näissä tiukoissa ja perusoikeuksiin kajoavissa tilanteissa virkamiehen on toimittava erityisen tarkasti, koska perusoikeuksien rajoittaminen on voimakkaimpia työkaluja julkisen vallan keinovalikoimassa. 

Entäpä oikeusperiaatteet? 

Hallintolain säännökset hyvän hallinnon vaatimuksista ovat melkoisen tuttuja. Usein pääsevät kuitenkin unohtumaan keskeiset oikeudenmukaisen toiminnan takaajat, eli oikeusperiaatteet. Niiden pitäisi olla jokaisen virkamiehen ”takaraivossa” koko ajan, tehdään sitten päätöksiä, käytetään hallintopakkoa tai tehdään tuikitavallista hallintotoimintaa, kuten tarkastuksia.  

Eikö sitten riitä, että virkamies osaa oman toimialansa erityislainsäädännön etu- ja takaperin, ulkoa ja unissaan?  

Ei riitä, harmi kyllä. Perustuslaki on oikeushierarkiassa ylimpänä, ja sitä on velvollisuus virkavastuun uhalla noudattaa aina ja kaikissa tilanteissa. Ja vielä enemmän: kaikkea muutakin lainsäädäntöä täytyy tarkastella perustuslakimyönteisesti, eli liittäen mielessään jokaiseen pykälään tai toimenpiteeseen sekä perustuslain vaatimukset että oikeusperiaatteet.  

Hierarkia haltuun 

Perustuslaillakin on kuitenkin ohittajansa: EU-lainsäädännöllä on etusijaoikeus, ja sitä tulisi soveltaa jopa perustuslain vastaisenakin – toki tämä on melkoisen retorinen tilanne, koska lainsäätäjät jo ovat tämän järjestyksen tienneet ja huomioineet. Kansallinen ja EU-lainsäädäntö on siis yhteensovitettua. 

Vasta perustuslain jälkeen koittaa aika soveltaa ns tavallista lainsäädäntöä. Laeille toiseksi taas jäävät viranomaisten antamat määräykset tai ohjeet – niin sitovilta kuin ne vaikuttavatkin. Käytännössä siis tämä tarkoittaa sitä, että virkamies ei pärjää pelkästään yksityiskohtaistakaan ohjetta – kuten vaikka Oiva-ohjeita – soveltamalla, vaan joka tilanteessa on huomioitava myös lainsäädäntö, perustuslaki ja EU-lainsäädäntö.  

Melkoista osaamista vaativaa hommaa siis. 

Valvojallakin on valvojansa 

Perustuslaissa on eräs pykälä, joka nousee vielä kaiken kuninkaaksi. Tämä painava lausahdus löytyy toisesta pykälästä, jonka mukaan Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Yksinkertaiselta kuulostaa, mutta pitää sisällään koko oikeusjärjestyksemme ytimen eli laillisuusperiaatteenthe rule of law. 

Tämän periaatteen mukaan virkamies ei voi tehdä – määrätä, kehottaa, myöntää, kieltää – mitään, mille ei löydy perustetta lainsäädännöstä. Ohje, määräys tai edes asetus ei siis tässä riitä, vaan tarvitaan lakitasoinen säädös.  

Saman periaatteen mukaan ei myöskään voi jättää puuttumatta – ja sen sijaan ohittaa, sivuuttaa, neuvoa tai ohjata – yhteenkään tilanteeseen, jossa lainsäädännön vaatimukset eivät täyty – ei vaikka strategia, linjaukset tai toimintakulttuuri kuinka voimakkaasti näin ohjaisivat.

Laillisuusvaatimus ei siis ole vapaavalintainen vaihtoehto, jota noudatetaan, jos se sattuu sopimaan imagoon. 

Kysyvä ei tieltä eksy 

Esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun tämä ydinperiaate unohtuu, on julkisuudessa nähty viime aikoina useita. Harmillisesti virkavastuuta ei voi väistää edes tietämättömyydellä, koska selvilläolovelvollisuuskin on melkoisen tiukka. 

Kuka sitten enää uskaltaa toimia virassa, virkamiehenä tai viranomaisena? Vastaus on helppo: kuka vaan, joka osaa soveltaa lainsäädäntöä, tietää ja tuntee vastuunsa ja muistaa lukea perustuslakia! Ja mikä tärkeintä, jos osaamisessa on vajeita, hankkii lisää tietoa, ohjausta, koulutusta, eikä ummista silmiään tai luota kollektiiviseen ”meillä päätettiin” -mantraan, jota virkavastuu ei tunne. 

Vanhan sanonnan mukaan oppi ei ojaan kaada, mutta oppimattomuus voi kaataa virkamiehen tai koko organisaation. Oppiva organisaatio taas on nykypäivän ja tulevaisuuden todellinen menestyjä: ketterä mutta vastuullinen, eettinen ja asiakaskeskeinen laatutoimija, jolle perustuslain koukerotkin ovat ihan arkista peruskauraa! 

Outi Lepistö

Kirjoittaja on laadunhallinnasta innostunut ympäristöterveydenhuollon asiantuntija ja LaatuNetin kehittäjä