Artikkelit

Laadun osatekijöitä

/in /by

Laadulla on monta määritelmää. Riippuu puhujasta, tarkoitetaanko sillä arkipäivän ajatusta laadukkuudesta, standardin mukaista määritelmää vai oman organisaation laatupolitiikkaa.

Laatu voi olla myös hyvää tai huonoa; huonolaatuista tuotetta emme halua ostaa edes halvalla kun taas hyvälaatuisen tiedämme säilyvän vuodesta toiseen.

Yhdysvaltalainen Institute of Medicine on listannut laadun kuusi osa-aluetta. Terveydenhuoltotyössä niiden on katsottu olevan kustannusvaikuttavuus, tehokkuus, turvallisuus, potilaskeskeisyys, oikea-aikaisuus ja oikeudenmukaisuus.

Olisiko tässä laadun mittareita myös ympäristöterveydenhuoltoon?

Kustannusvaikuttavuus

Valvonnan vaikuttavuutta on yritetty arvioida monin tavoin. Pelkkä vaikuttavuuden termin määritteleminen yksiselitteisesti mutta kaiken kattavasti on kuitenkin melkoisen haastavaa. Hintalappu sen sijaan on helppo laittaa vaikkapa yksittäiselle valvonnan suoritteelle.

Varsinainen kustannustehokkuus pitää kuitenkin sisällään myös pidemmän aikavälin kustannukset – tai säästöt.

Voidaanko tehokkaalla ympäristöterveydenhuollon valvonnalla vähentää kustannuksia?

Varmasti voidaan. Julkisten tilojen korjausten, väistötilojen tai asuntojen remontointien kustannukset on helppo laskea, samoin elintarvike- tai vesivälitteisten epidemioiden aiheuttamat tuotanto- ja mainetappiot.

Sairastumisten, oireilun ja niistä seuraavan inhimillisen kärsimyksen tai terveyden menettämisen kustannukset sen sijaan jäävät väistämättä vain arvioiksi. Dataan perustuvia mittareita tarvittaisiin tähän kipeästi lisää, että myös päätöksenteko saataisiin nykyistä enemmän perustumaan mutun sijasta tutkittuun tietoon.

Tehokkuus

Tehokkuuden ”virallinen” määritelmä on resurssien suhde tuotokseen. Kuinka paljon tarvitaan aikaa, työtä, ihmisiä, toimitiloja ja rahaa saamaan aikaan tietty määrä suoritteita, palveluja, tuotteita?

Näin yksinkertaisella laskukaavalla ei ympäristöterveydenhuollossa pärjää. Muuttuvia ja vaikeasti määriteltäviä tekijöitä kun on lukuisia. Liian monimutkaista yhtälöä ei kuitenkaan kannata rakentaa, koska pohjimmiltaan juuri tästä on kyse.

Tehokkuus on myös itsestäänselvästi yksi laadun osatekijä, vaikka päinvastaistakin kuuluu joskus väitettävän.

”Laadukkaasti tehty” ei ole synonyymi pikku hiljaa puuhastelulle, loputtomalle lopputuloksen viilaamiselle tai tehottomalle ajankäytölle.

Aika on kuitenkin rahaa, halusimme tai emme. Tehokkuus myös vapauttaa resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Turvallisuus

Turvallisuusvaatimukset lisääntyvät kaikilla aloilla ja koko yhteiskunnassa. Miten ihmeessä ennen selvittiin vaikkapa luonnossa ilman kännykkää, paikannusta, Google mapsia ja droneja? Lapsetkin uskallettiin päästää kouluun, vaikka heitä ei voitukaan joka hetki tavoittaa.

Myös elinympäristön turvallisuusvaatimukset ovat kokonaan uudella tasolla. Toisaalta liiallinen turvallisuusajattelu alkaa jo ärsyttää ja normeja halutaan purkaa, että ihmiset saisivat taas itse arvioida oman elämänsä riskejä.

Tässä ollaan kuitenkin kaltevalla pinnalla: asiantuntijan tehtävä on aina kertoa riskit ja huolehtia myös niiden minimoimisesta, oli suuri yleisö asiasta mitä mieltä hyvänsä. Kun jotain sattuu, vastuu kaatuu yleensä niille, joiden työnkuvaan on sisäänkirjoitettuna myös yhteiskunnallinen vastuu ja velvoite yleisen edun suojelemisesta – eli viranomaisille.

Potilaskeskeisyys

Potilas- tai asiakaskeskeisyyden tulisi olla lähtökohta kaikelle toiminnalle. Miksi sitten näin ei ole?

Asiakkaan subjektiivinen näkemys tai somesta etsitty parviälyn luoma vastaus ei aina ole yhteneväinen koulutetun asiantuntijan näkemyksen kanssa, joten valituksilta ei voida välttyä.

Kuitenkin on edelleen organisaatioita, joissa asiakkaat nähdään enemmänkin kohteina kuin kuninkaina ja organisaatio itse taas oman toimintansa riittävän laatutason määrittelijänä.

Tässä astuu kuvaan mukaan laadunhallinta, jonka periaatteiden mukaan toiminnan voidaan sanoa olevan laadukasta vasta sitten, kun siitä on saatavilla riittävästi ulkopuolisen, riippumattoman asiantuntijatahon arvioita, joiden perusteella myös on todennettavasti ryhdytty korjaaviin toimenpiteisiin. Asiakaspalautteen systemaattisen keräämisen pitäisi olla jokaisen organisaation ydintoimintaa.

Oikea-aikaisuus

Palvelu voi olla myöhässä – mutta myös liian ajoissa. Liiallinen ennakointi tai varmuuden vuoksi toimiminen syö voimavaroja todelliselta tehokkuudelta. On uskallettava sanoa EI silloinkin kun ulkopuolinen painostus on kovaa ja äänekästä. Asiantuntijalla on asiantuntijan vastuu myös ikävissä asioissa.

Toisaalta seuraus liian myöhään tai ei milloinkaan toimeen ryhtyvän viranomaisen toiminnasta voi olla menetetty terveys, joka ei välttämättä enää koskaan palaudu. Viattoman vatsataudin jälkitautina voikin seurata munuaisten tuhoutuminen ja loppuiän dialyysihoito tai kodin outoon hajuun tottuneen nenän muuttuminen elämää rajoittavaksi astmapiipuksi.

Oikeudenmukaisuus

Länsimainen yhteiskuntamme oikeusjärjestyksineen perustuu voimakkaasti oikeudenmukaisuuden ajatukselle. Haluamme, että kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti eikä ketään syrjitä. Rakenteelliselle epäoikeudenmukaisuudelle tulistumme välittömästi.

Aina ei kuitenkaan ole helppoa huolehtia tai arvioida toiminnan todellista oikeudenmukaisuutta etenkään omalla kohdalla. Annammeko henkilökemian vaikuttaa? Tai joustammeko silloin kun olemme muutenkin kuormittuneita tai väsyneitä emmekä jaksa perustella, vaatia ja määrätä?

Tässä on työyhteisöllä, johtamisella ja toimintakulttuurilla suuri merkitys. Jos oikeudenmukaisuus on sisäänrakennettuna selvien ohjeiden ja yhteisten toimintatapojen muodossa, on niihin helppo nojata vaikeissakin tilanteissa. Jos taas oikeudenmukaisuus jää yksilön varaan, ajaudumme helposti ja huomaamatta eriarvoiseen maailmaan, jossa perustelemme laiminlyöntejä tai epäyhdenmukaisuutta puutteellisilla resursseilla tai kiireellä. Niin tai näin, laadusta ei silloin voida puhua.

Jos laatuun näiden kuuden osatekijän lisäksi haluaisi liittää vielä yhden määritelmän, se ilman muuta olisi, että se kuuluu kaikille. Tähän pyrimme myös LaatuNet-palvelun avulla. Laadun ei pitäisi olla pienen joukon hifistelyä vaan jokaisen työntekijän jokaisen työpäivän perusta.

Outi Lepistö

Kirjoittaja on laadunhallinnasta innostunut ympäristöterveydenhuollon asiantuntija ja LaatuNetin kehittäjä

Hyvä renki, huono isäntä -Kun työkaluista tuli toimintaa rajoittavia

/in /by

Joskus tuntuu, että asiantuntijuus on vaarassa jäädä kiireisen perustyön jalkoihin ja tartumme liian hanakasti tarjolla oleviin helppoihin työkaluihin. Työkalut sinänsä ovat oivallinen apukeino, mutta väärin painotettuna ne voivat estää asiantuntevan ja laadukkaan työn tekemisen.

Valvontaa tilanteen mukaan

 

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma on oikeutetusti koko toiminnan selkäranka. Se tuo ryhtiä toimintaan ja auttaa arvioimaan resursseja, työajan käyttöä ja budjetointia.

Liian usein suunnitelmiin kuitenkin tyydytään kopioimaan alkuperäisen mallin tekstejä sellaisenaan, vain hieman paikallisuutta lisäillen. Vielä huolestuttavampaa on se, että usein kuulee perusteluna jonkin tekemättä jättämiselle, että ”sitä ei lue valvontasuunnitelmassa”.

Elävässä elämässähän mikään ei pysy stabiilina vuotta, eikä etenkään montaa vuotta. Valvontasuunnitelman alkuperäinen tarkoitus ei liene ollut rajoittaa valvojia jättämään tekemättä jotain, mikä vaikuttaisi ajankohtaiselta ja tärkeältä, mutta ei ole aikanaan laaditun suunnitelman mukaista. Valvonnan tarvetta ja tilannetta kentällä pitäisi jatkuvasti peilata ja tehdä isompia tai pienempiä korjausliikkeitä tilanteen niin vaatiessa.

Tautitaakka haltuun?

Trendiseurantaa tehdään jo joissain yksiköissä osana epidemiatyöryhmän toimintaa. Tämä on loistava tapa suunnata valvontaa juuri sinne, missä sitä omalla alueella tarvitaan.

Kuitenkin epidemiaselvityksetkin helposti typistyvät valmiiksi otsikoitujen alakohtien täyttämiseksi. Saatamme unohtaa, että ympäristöterveydenhuolto on paljon vartijana väestön terveyden edistämisessä ja tautitaakan pienentämisessä. Tarvitaan kriittistä, analyyttistä ja tieteelliseen ajattelutapaan perustuvaa puntarointia ja tilastollista näkökulmaa.

Tässä pitää usein astahtaa askel kauemmas voidakseen nähdä kokonaisuuden paremmin.

Ongelmana voi kuitenkin olla, että olemme unohtaneet, miten tehdään analyyttistä arviointia. Kuka enää muistaa, että riskinarviointi on tieteellinen, monivaiheinen prosessi? Arvioimmeko epidemioiden lisäksi muussakin toiminnassamme riskin yleiskuvaa, annosvasteita, altistumista ja vaikutusmekanismeja niin, että johtopäätöksemme kestävät myös kriittisen tarkastelun vai tyydymmekö pitämään riskinarviointia vain keskusvirastojen taulukoiden oikean sarakkeen löytämisenä? Epidemiologian menetelmien ja tieteellisen riskinarvioinnin lisääminen vaikkapa koulujen sisäilmaongelmien työkalupakkiin toisi kaivattua selvyyttä kaaoksen keskelle ja objektiivisuutta päätöksentekoon.

Hyvä paha joustavuus

Joustavuus on päivän sana. Usein kuitenkin unohdamme, että joustavuus terminä on alun perin tarkoittanut lainsäädännön joustoja, ei kentällä tapahtuvaa vaatimustason joustoa. Lainsäädäntö itsessään perustuu monessa kohtaa jo aikanaan taustatyöksi tehtyihin, laajoihin tutkimusaineistoihin perustuviin riskinarviointeihin. Siksi sen antama minimitaso on turvallinen ja asiantunteva lähtökohta.

Suomi on edelläkävijä komissiolle tehtyjen notifikaatioiden määrässä. Voisiko joustavuus jossain tapauksissa tarkoittaakin oman toiminnan joustoa, suuntaan taikka toiseen? Entä teemmekö oman toimintamme systemaattista arviointia ja alistammeko sen myös ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioitavaksi?

Ympäristöterveydenhuolto on kriittinen toimiala, eikä seurausten kanssa ole leikkimistä.

One Health –konsepti haastaa koko maapalloa. Sisäilmaongelmat ryöpsähtelevät valtoimenaan. Jo tällä hetkellä Euroopassa kuolee vuosittain 25 000 ihmistä antibioottiresistenssin seurauksena. Listeria nostaa aina vain päätään ja kuolleisuus siihen on suuri.

On siis tärkeää tietää, mitä omasta toiminnasta tai toimimatta jättämisestä todellisuudessa seuraa. Tärkeä osa riskinhallintaa on myös oman osaamisen systemaattinen arviointi ja kehittäminen.

Tilastot hyötykäyttöön

Arkipäivän päätöksenteon taustalle tarvitaan siis mutun tilalle asiantuntemusta, tieteellisten tutkimustulosten laajaa hyödyntämistä, omasta osaamisesta huolehtimista ja jatkuvaa, pään sisäistä riskinarviointia. Toiminnan tuloksia on avoimesti katsottava muustakin kuin oman organisaation näkökulmasta.

Päätöksenteon toimialalla, jossa kyseessä on ihmisten ainutkertainen terveys, tulisi aina perustua analyyttiseen dataan eikä resursseihin, helppouteen tai totuttuun tapaan – asiakkaiden tai poliitikkojen usein lyhytnäköisistä ja vaihtuvista mielipiteistä puhumattakaan.

Viranomaisella on aina myös laajempi yhteiskunnallinen tehtävä ja sen tärkeimpiä osatekijöitä länsimaisessa oikeuskulttuurissa ovat riittävän turvamarginaalin laatiminen ja heikompien suojelu.

Tiedon keruu ja sen käsittely on tärkeä osa vaikuttavuuden arviointia, mutta tässä on syytä olla varovainen. Liian nopeasti tehdyt ja pelkkiin lukuihin perustuvat johtopäätökset vievät helposti harhaan.

LaatuNet-palvelun tärkein tehtävä on nostaa ympäristöterveydenhuollon asiantuntijuus ja osaaminen keskiöön ja antaa siihen tarvittavat keinot. Parhaillaan työstämme valtakunnallista yhteenvetoa ympäristöterveydenhuollon tuloksista. Tilastojen taakse ei kuitenkaan saa hukkua yhtään menetettyä terveyttä tai elämää.  Muistetaan, miten tärkeällä paikalla olemme!

 

Outi Lepistö

Kirjoittaja on laadunhallinnasta innostunut ympäristöterveydenhuollon asiantuntija ja LaatuNetin kehittäjä